Hoppa till innehåll

Suomen ensimmäinen vanhusasiavaltuutettu aloittaa työnsä: "Ikääntyneiden palveluista on välttämätöntä huolehtia hyvinvointialueiden suunnittelussa"

Julkaisuajankohta 19.1.2022 10.28

Päivi Topo on aloittanut työnsä Suomen ensimmäisenä vanhusasiavaltuutettuna. Valtuutetun tehtävänä on seurata ja arvioida ikääntyneiden asemaa ja edistää ikääntyneiden oikeuksien toteutumista. Uusi vanhusasiavaltuutettu korostaa, että hyvinvointialueiden toimintaa suunniteltaessa tulee huomioida, että vanhuspalveluiden tarve nousee voimakkaasti lähivuosina väestön ikääntyessä.

Valtiotieteiden tohtori Päivi Topo nimitettiin Suomen ensimmäiseksi vanhusasiavaltuutetuksi joulukuussa ja hän aloitti tehtävässään 15.1.2022. Topo työskenteli Ikäinstituutin johtajana ennen valtuutetuksi siirtymistään. 

Vanhusasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, jonka tehtävänä on edistää ikääntyneiden ihmisten oikeuksia ja asemaa. Vanhusasiavaltuutettu seuraa ja arvioi ikääntyneiden asemaa ja oikeuksia, sekä lainsäädäntöä ja päätöksentekoa, ja arvioi niiden vaikutusta ikääntyneisiin. 

- Jokaisella on oikeus ikääntyä arvokkaasti ja elää hyvää arkea elämänsä viimeisinä vuosina. Onkin erittäin tärkeää, että Suomeen on perustettu viranomainen, jonka tehtävänä on nimenomaan varmistaa, että ikääntyneiden ihmisten näkökulmat ja tarpeet otetaan huomioon päätöksenteossa ja päätösten käytännön toteutuksessa. Tehtävä on ennen kaikkea konkreettista vaikuttamistyötä, vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo toteaa.

Vanhusasiavaltuutettu haluaa kiinnittää huomion siihen, että moni iäkäs henkilö on tällä hetkellä vailla tarvitsemaansa hoitoa tai hoivaa, ja lähivuosina vanhuspalveluiden tarve tulee myös lisääntymään nopeasti väestön ikääntyessä. Sote-uudistusta toteutettaessa on välttämätöntä huolehtia kotihoidon ja hoivapalveluiden riittävyydestä. Lisäksi on huolehdittava henkilöstön riittävyydestä palveluissa. 

- Hyvinvointialueiden suunnittelussa ei saa unohtaa ikääntyneitä henkilöitä. Palveluiden tarpeiden kasvua voidaan myös hillitä tarjoamalla iäkkäille ihmisille mahdollisuuksia edistää omaa hyvinvointiaan ja terveyttään, vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo jatkaa.

Hoivan ja hoidon tarpeen lisäksi ikääntyneet ihmiset täytyy huomioida kokonaisvaltaisesti eri palveluiden käyttäjinä palveluita suunniteltaessa. Nykyään yhä useampia jokaisen tarvitsemia palveluita toteutetaan digitaalisten välineiden avulla. Onkin varmistettava myös iäkkäiden ihmisten mahdollisuudet hankkia laitteita ja saada digitukea tai vaihtoehtoisesti tarjota palveluita myös kasvokkain tai puhelimitse.      

Ikääntyneet ovat moninainen ryhmä niin iän, sukupuolen, kielen, terveyden, tulojen, elämäntapojen ja -tilanteiden kuin monen muunkin tekijän suhteen. Vanhusasiavaltuutetun tehtävässä ikääntyneet ymmärretään laajasti ryhmän moninaisuus huomioiden. 

Vanhusasiavaltuutetun tehtävästä säädetään laissa vanhusasiavaltuutetusta. Vanhusasiavaltuutettu toimii yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston yhteydessä. Valtuutetulla ei ole oikeudellista toimivaltaa käsitellä yksittäisten henkilöiden asioita, eikä valtuutettu voi muuttaa muiden viranomaisten tekemiä päätöksiä tai käsitellä niitä koskevia kanteluita.

Lisätietoa vanhusasiavaltuutetun tehtävästä.

Tiedote