Missä luuraa valta iäkkäiden asioissa?

Vaikuttamistyö on kuin 50 kilometrin kilpahiihto. Vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo tarkastelee blogissaan neljän ensimmäisen vuoden työtään valtuutettuna.

Neljä vuotta sitten, tammikuussa 2022 aloitin Suomen ensimmäisenä vanhusasiavaltuutettuna ja vanhusasiavaltuutetun toimisto avattiin. Neljässä vuodessa olemme  tehneet mittavan määrän toimia, joiden tavoitteena on ollut edistää iäkkäiden asemaa ja perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista. Olennainen saavutus työssämme on se, että vanhusasiavaltuutetun näkemyksiä pyydetään ja kuullaan yhä useammin valtakunnallisessa päätöksenteossa.

Näiden vuosien aikana on yhä vaikeammin vastattavaksi kysymykseksi tullut se, missä valmistellaan ja tehdään iäkkäiden kannalta keskeisimmät päätökset. Entä miten ja milloin vanhusasiavaltuutetun tulisi pyrkiä vaikuttamaan päätöksiin. Missä siis valta luuraa iäkkäiden asioista päätettäessä?

Vanhusasiavaltuutetun lakisääteinen tehtävä on ennakollisesti vaikuttaa iäkkäiden asemaan ja heidän oikeuksiensa toteutumiseen. Keskeisintä on päätöksentekoon ja lainvalmisteluun vaikuttaminen. Valvontaoikeutta ei vanhusasiavaltuutetulla ole, eikä myöskään oikeutta muuttaa toisen viranomaisen päätöksiä. Tehtävä on kansainvälisestikin ainutlaatuinen.

Jotta vanhusasiavaltuutetun tehtävässä voi onnistua, on ymmärrettävä mitä sana ennakollinen tarkoittaa. On helppoa kuvata keskeisiä puutteita perusoikeuksien toteutumisessa. Kuulemme niistä paljon iäkkäiltä ihmisiltä ja heidän läheisiltään sekä tutkijoilta ja sosiaali- ja terveyspalveluissa työskenteleviltä. 

Niitä ovat kasvavat ja syvenevät toimeentulo-ongelmat, yhä suuremmat ongelmat saada sosiaali- ja terveyspalveluja sekä erityisesti kotihoitoa ja ympärivuorokautista hoivaa. Samoin yhä vaikeampaa on omien asioiden hoitaminen ilman riittäviä digitaitoja sekä palvelujen siirtyminen yhä kauemmas keskustojen ulkopuolella asuvien ulottumattomiin. Usein nämä ongelmat kasautuvat samoille henkilöille. 

Ongelmien nimeämisestä perusteltuihin ratkaisuihin

Ongelmien kuvaaminen ei riitä siihen, että tilanteita ryhdytään korjaamaan. On pystyttävä kertomaan myös ratkaisuista siten, että ne puhuttelevat päätöksentekijöitä ja päätöksiä valmistelevia.

Olemme kuvanneet valtioneuvostolle annettavissa vuosikertomuksissamme iäkkäiden tilanteita ja ongelmia, jotka kipeästi kaipaavat ratkaisuja. Painotuksemme on vaikeimmissa tilanteissa olevien näkökulmissa. Tarjoamme valtioneuvostolle perusteltuja ratkaisuja, joista on aiemmin jo käyty keskusteluja iäkkäiden omien järjestöjen, vanhusneuvostojen ja tutkijoiden kanssa. Samaan tapaan viemme tietoa ja ratkaisuehdotuksia eduskuntaan lukuisissa valiokuntien pyytämissä lausunnoissa, kuulemisissa ja eri puolueiden tapaamisissa. Vuonna 2024 kokosimme ensimmäiseen kertomukseemme eduskunnalle kokonaiskuvan iäkkäiden asemasta ja ehdotimme keinoja havaittujen ongelmien ratkaisemiseen. 

Tapaamme ongelmien ja ratkaisuehdotusten merkeissä myös valtion korkeinta johtoa ministeriöissä ja ministeriöiden alaisissa laitoksissa. Tuomme näkemyksiämme esiin asiantuntijajäseninä muutamissa lainsäädäntöä valmistelevissa työryhmissä sekä vaihdamme tietoa valvontaviranomaisten kanssa.

Vaikuttamistyö muistuttaa pitkän matkan hiihtoa

Miten vanhusasiavaltuutettu on pystynyt toimillaan vaikuttamaan iäkkäiden asemaan ja oikeuksien toteutumiseen?

Kysymykseen vastaaminen on vaikeaa, sillä vaikuttamistyö on kuin 50 kilometrin kilpahiihto. Hyvin alkuun lähteneen hiihtotaipaleen jälkeen ei vielä pysty arvioimaan lopputulosta, mutta matkalla on jo oppinut paljon hiihtokelistä, välineistä, kanssakilpailijoista ja yleisöstä. Erona on kuitenkin se, että hiihtäjällä on valmis muiden tekemä latu ja testatut välineet, mutta vanhusasiavaltuutetulla ei. Raivaamme tietämme askel kerrallaan, etsimme parhaiten soveltuvia välineitä ja oikeaa hetkeä vaikuttamistoimille. Pyrimme myös koko ajan yhteistyön vahvistamiseen sidosryhmien kanssa ja yhdessä menestymiseen vaikuttamistyössä. 

Hiihtokisoissa kolme nopeinta saa mitalin. Vaikuttamistyössä ei jaeta mitaleja, vaan menestykseen viittaavat hetket pitkän polun varrella on tunnistettava itse.  

Neljän vuoden aikana on itselleni käynyt yhä selvemmäksi se, että vaikka vallanjako on hyvin kirjattu erilaisiin lakeihin, käytännössä todellisia vallanpitäjiä on vaikea tunnistaa. Kuka esimerkiksi voisi tosiasiallisesti lisätä iäkkäiden mahdollisuuksia oppia ja ylläpitää perusdigitaitoja tai hoitaa omia asioitaan kokonaan ilman digiä? Eduskunnassa tai valtioneuvostossa, hyvinvointialueilla tai kunnissa  ei tunnu olevan selkeää vastuunkantajaa yhdenvertaisuuteen ja digitalisaatioon liittyvissä kysymyksissä. Silti digitalisoitumista edistetään voimallisesti ja odotetaan sen tehostavan julkisia palveluja, joiden käyttäjiä ovat kaikenikäiset ja monista eri taustoista tulevat ihmiset.

Kuka lopulta vastaa iäkkäiden perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisesta? Kuka puolestaan vastaa siitä, että yhä suurempi joukko iäkkäitä on jäänyt viime vuosina vaille tarvitsemaansa kotihoitoa ja ympärivuorokautista hoivaa? 

Valtio eli Suomen hallitus ja valtiovarainministeriö ovat kiristäneet rahoitusta ja sen ehtoja hyvinvointialueille. Lähes kaikki hyvinvointialueet ovat valmistelleet esityksiä, joissa on ehdotettu selkeitä heikennyksiä iäkkäiden palvelujen saatavuuteen. Hyvinvointialueiden päättäjät ovat hyväksyneet nämä esitykset. Kaikki ovat tienneet, että näin vaarantuu monen iäkkään oikeus ihmisarvoiseen elämään, eikä voimassa olevaa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntöä pystytä heidän kohdallaan noudattamaan. Yksittäiset työtekijät ovat joutuneet käytännössä epäämään palveluja yksittäisiltä iäkkäiltä ihmisiltä, tietoisina siitä, että tilanne ei ole hyväksyttävä. Valvontaviranomaiset ovat saaneet valituksia yksittäisten ihmisten kohtuuttomista tilanteista ja antaneet ratkaisujaan niihin.

Rakenteellinen ongelma on kuitenkin säilynyt ja yhä suurempi joukko jää vaille oikeutta riittävään hoitoon ja hoivaan. 

Valtion puolelta on todettu, että iäkkäiden palveluja ovat supistaneet hyvinvointialueet. Hyvinvointialueilla taas pidetään valtakunnallista päätöksentekoa syynä sille, että iäkkäiden on yhä vaikeampi saada palveluja. Valtaa päättää on monella taholla, mutta kenellä on vastuu kokonaisuudessaan siitä, että iäkkäät saavat ne palvelut, joita heille lainsäädännön mukaan kuuluu ja joita he tarvitsevat perustarpeidensa tyydyttämiseen.

Kokemukseni on se, että rakenteellisiin ongelmiin on erityisen vaikea vaikuttaa. Lainsäädäntö on iäkkäiden ihmisten kannalta monelta osin hyvä, mutta lakien noudattamisessa on vakavia ja systemaattisia puutteita kuten iäkkäiden palvelujen pula hyvin osoittaa. Toisaalta lakeja uudistetaan jatkuvasti, ja esimerkiksi digitalisaatiota edistävissä säädöksissä on jäänyt lähes kokonaan huomiotta kansalaisten mahdollisuudet pysyä taidoiltaan mukana digitalisoituneessa yhteiskunnassa.

Vaikuttaminen vaatii sinnikästä yhteistyötä

Arvioni mukaan vanhusasiavaltuutetun toimisto tunnetaan asiantuntevana, luotettavana ja ratkaisukeskeisenä tahona, joka pystyy kertomaan monissa erilaisissa tilanteissa olevien iäkkäiden näkökulmista. Valtioneuvosto, eduskunta ja valtionhallinto on kuullut meitä vuosi vuodelta enemmän ja saanut tietoa iäkkäiden asemasta ja kokemuksista. Näin nekin iäkkäät, joiden on vaikea tuoda esiin näkemyksiään ja tarpeitaan, tulevat paremmin näkyviin. Parhaimmillaan tämä johtaa siihen, että päätöksenteossa ymmärretään, mitkä kaikki asiat koskettavat myös iäkkäitä ja miten heidän näkökulmansa voidaan ja kannattaa ottaa huomioon. Milloin ja miten tämä tapahtuu, on vaikeasti yksilöitävä asia. Varmaa on, että ilman asioista toistuvasti kertomista ei ainakaan vaikeimmissa tilanteissa olevien iäkkäiden asemaa saada parannettua, eikä korkeaan ikään perustuvaa huonoa kohtelua ja syrjintää vähennettyä. 

Aloitan viimeisen vuoteni vanhusasiavaltuutetun viisivuotisessa tehtävässä. Pidän entistäkin tärkeämpänä, että teemme ohjeistuksen siitä, miten päätöksenteossa ja lainvalmistelussa pitäisi arvioida vaikutuksia ikääntyneisiin. Tällaista ohjeistusta ei ole ja siksi tarvitsemme seuraavaan hallitusohjelmaan kirjauksen ikävaikutusten arvioinnin ottamisesta osaksi päätöksentekoa. Näin saisimme yhden konkreettisen keinon vähentää ikäsyrjintää.

Toimistossamme työskentelee valtuutetun lisäksi neljä asiantuntijaa ja työmme strategisena tukena on vapaaehtoisista jäsenistä koostuva seniorivaikuttajien ryhmä. Yhteistyö kansalaisjärjestöjen ja vanhusneuvostojen sekä tutkimuslaitosten kanssa on olennainen osa työtämme.

Kiitän lämpimästi asiantuntijoitamme, yhteistyökumppaneitamme ja tuhansia eri tilaisuuksissa tapaamiamme ja meihin yhteyttä ottaneita iäkkäitä yhteisistä ponnisteluista iäkkäiden paremman aseman puolesta. Toivotan monia ikäviisaita päätöksiä alkaneelle vuodelle 2026!

Päivi Topo
Vanhusasiavaltuutettu