Hyppää sisältöön

Voisiko henkilöllisyystodistuksen uusiminen olla helpompaa?

Julkaisuajankohta 6.6.2024 13.43

Passi ja henkilökortti, tuttavallisemmin henkkarit. Uusiminen saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia nuoremmillekin ja ikääntyneille se saattaa olla jopa mahdotonta. Mikä siinä on vaikeaa? Ehkäpä esimerkki auttaa ymmärtämään.

Pankissa pitäisi käydä pitkästä aikaa ja sitä varten tarvitsee voimassa olevan henkilöllisyystodistuksen, mutta se on juuri vanhentunut. Verkosta saa onneksi uusittua henkilöllisyystodistuksen kätevästi. Hakemuksen tekeminen tyssää puuttuviin kuviin. Täytyykin googletella lähin valokuvaamo ja sen aukioloajat. Samana päivänä kuviin ja hakemus eteenpäin. Tällä kertaa täytyy käydä poliisiasemalla antamassa sormenjäljet ja allekirjoitus. Poliisin nettisivuille selvittämään, mihin pääsee nopeimmin ja vähimmällä vaivalla. Vaihtoehdot ovat mennä jonottamaan tai varata aika. Ajat menevät liian pitkälle, joten jonottamaan on mentävä. Otetaan vielä kalliimpi pikapassi, että asioiden hoitaminen ei seiso liian kauaa. Kaikki on hoidettu ja pikapassin pitäisi saapua lähimpään noutopisteeseen pian. Tekstiviesti tulee ja passin saa haettua. Seuraavaksi täytyykin mennä pankkiin jonottelemaan.

Tämä oli hieman vaivalloista ja stressaavaakin, vaikka olen nuorehko ja täysin kykenevä kaikin tavoin. Tilanne kuitenkin muuttuu siinä vaiheessa vielä paljon haastavammaksi tai jopa mahdottomaksi, jos verkkoa ei osaa käyttää tai esimerkiksi liikuntakyky on alentunut. Näin voi olla monella ikääntyneellä.

Mitä voisi tehdä, että ikääntyneiden olisi helpompi uusia henkilöllisyystodistuksensa? Vaihtoehtoina ehdotetaan joissakin Euroopan Unionin jäsenmaissa käytössä olevaa seniorihenkilökorttia, joka on voimassa loppuelämän tietyn ikävuoden jälkeen tai vaihtoehtoisesti henkilöllisyystodistuksen voimassaoloajan pidentämistä. Sekä passilain ja henkilökorttilain esitöiden että vanhusasiavaltuutetun muiden viranomaisten kanssa käymien keskustelujen perusteella on kuitenkin pääteltävissä, että nykyistä voimassaoloaikaa ei tulla pidentämään muun muassa asiakirjaturvallisuuteen ja kortinhaltijan luotettavaan tunnistamiseen liittyvistä syistä. Voimassaoloajan pidentäminen ei ole siis vaihtoehtona ainakaan lähitulevaisuudessa.

Sen sijaan henkilöllisyystodistuksen uusimista voisi helpottaa monilla eri keinoilla. Ensinnäkin poliisi voisi lähettää muistutusviestin esimerkiksi puolta vuotta ennen henkilöllisyystodistuksen vanhentumista, joko kirjeitse tai sähköisesti. Toisekseen keinovalikoimassa voisi olla palvelu, jolla henkilö saa henkilöllisyystodistuksen uusittua ilman käyntiä valokuvaamossa ja poliisiasemalla. Poliisi voisi esimerkiksi käydä henkilön kotona valokuvan ja sormenjälkien ottamista sekä allekirjoitusta varten, jos siihen on perusteltu syy. Myös erilaiset liikkuvat poliisin lupapisteet ja muunlaiset luovat ratkaisut on myös todettu toimiviksi. Tästä hyvänä esimerkkinä on vuoden digitukiteko-tunnustuksen saanut ”Henkkarit kaikille” -kampanja, jonka ansiosta noin 1200 pohjoissavolaista on saanut sähköisen asioinnin mahdollistavan henkilöllisyystodistuksen.

Edellä mainitut keinot mahdollistaisivat tai ainakin helpottaisivat henkilöllisyystodistuksen uusimista, eivätkä ne olisi kustannuksiltaan mahdottomia toteuttaa. Vanhentuneiden henkilöllisyystodistusten aiheuttamat ongelmat ja niiden hoitaminen esimerkiksi sosiaalityön tai -ohjauksen avulla aiheuttanee tällä hetkellä suuremmat kustannukset yhteiskunnalle.

Saidi Backman
Asiantuntija

Blogi