Hyppää sisältöön

Vanhusasiavaltuutettu: Päättäjien on turvattava rahoitus vanhuspalveluihin

Julkaisuajankohta 17.8.2022 10.01

Iäkkäille tarkoitettujen ympärivuorokautista hoivaa tarjoavien paikkojen määrä on ollut Suomessa vuosia liian pieni suhteessa niiden tarpeeseen. Tänä kesänä tilanne on entisestään pahentunut, kun olemassa olevia paikkoja on suljettu henkilöstöpulan vuoksi.

Vanhusasiavaltuutettu aloitti toimintansa tammikuussa ja hänelle tulleissa kansalaisten yhteydenotoissa on kuvattu täysin kohtuuttomia tilanteita, joita palveluiden puute on iäkkäille henkilöille aiheuttanut. Heidän oikeutensa ihmisarvoiseen elämään ja tarvitsemaansa hoitoon on jäänyt toteutumatta.

Tilanteeseen on päädytty huonojen päätösten seurauksena.

”Iäkkäiden palveluihin on myönnetty liian vähän rahaa vuosien ajan.  Näitä päätöksiä ovat tehneet maan hallitukset ja kunnat vaikka palvelujen puutteesta ja seurauksista on koko ajan saatu enemmän tietoa”, vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo toteaa.

Volyymit iäkkäiden palveluissa ovat valtaisat. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa tehdään päivittäin 115 000 kotihoidon käyntiä. Ympärivuorokautisen hoivan asiakkaita on noin 50 000. Pätevien hakijoiden puuttumisen vuoksi on jäänyt täyttämättä noin 5 000 työpaikkaa vanhuspalveluissa. Työntekijöitä eläköityy lähivuosina niin paljon, että tarvitaan heidän tilalleen 200 000 uutta tekijää.

”Iäkkäiden jääminen ilman heidän tarvitsemiaan palveluja on osoitus pitkään jatkuneesta ikäsyrjinnästä päätöksenteossa. Tämä on uhka luottamukselle, johon koko hyvinvointiyhteiskunta nojaa. Suomalaiset maksavat mielellään veroja, jos kokevat saavansa niille vastinetta ja yhteiskuntarauhaa. Tuoreet Tampereen yliopiston tutkimustiedot kertovat, että 65­­-84-vuotiaista vain 21% luottaa saavansa tarvitessaan ympärivuorokautisen hoidon palveluita ja 39% kotihoidon palveluita” Päivi Topo jatkaa

”Työvoimapula koettelee kaikkia aloja emmekä voi tuudittautua siihen, että työikäiset läheiset jättävät työnsä ja siirtyvät omaishoitajiksi.  Hyvin resursoidut vanhuspalvelut houkuttelevat alalle uusia työntekijöitä.  Iäkkäiden määrä ja väestöosuus pysyy korkeana vuosikymmeniä. Nyt valtakunnallisten ja alueellisten päättäjien on varattava riittävä rahoitus kaikille vanhuspalveluille ja samalla turvattava koko sosiaali- ja terveydenhuollon toimivuus”, vaatii vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo.

Lisätietoa ja haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Maria Swanljung, puh: 0295 666 874

 

Tiedote