Väkivaltaa tai kaltoinkohtelua kokeneella iäkkäällä ihmisellä on oikeus tukeen ja apuun

Iäkkäisiin ihmisiin kohdistuva väkivalta ja kaltoinkohtelu ovat vakava ilmiö. Kaltoinkohtelu voi olla esimerkiksi erilaista fyysistä väkivaltaa, henkistä alistamista tai omaisuuden anastamista. Väkivallan tai kaltoinkohtelun tekijä kuuluu usein uhrin perhe- tai lähipiiriin, mutta usein tekijä on tuntematon tai lähipiirin ulkopuolinen.

Olen viime vuosien aikana seurannut väkivaltaa tai muuta kaltoinkohtelua kokeneiden iäkkäiden auttamistyötä järjestöissä. Iäkkäiden ihmisten kokema fyysinen, henkinen tai taloudellinen kaltoinkohtelu on edelleen erittäin arkaluontoinen aihe. Minna-Liisa Luoman ja kumppaneiden tutkimusartikkelissa on arvioitu, että kaltoinkohtelua on kokenut ikääntyneistä 3,4–30 %, tutkimuksesta riippuen. He toteavat, että ikääntyneisiin kohdistuva kaltoinkohtelu on piilorikollisuutta, jota on vaikea tunnistaa. Tämän vuoksi mahdollisilla auttajilla on vaikeuksia tunnistaa kaltoinkohtelua kokeneita. 

Kaltoinkohtelun tunnistamista ja siihen puuttumista vaikeuttaa monesti hiljaisuus sen ympärillä sekä kaltoinkohtelua kokeneiden usein tuntema häpeä tilanteesta. 

Sirpa Kähkösen romaanissa Vihreä Sali kuvataan perheen sisäistä rajua fyysistä ja henkistä väkivaltaa ja samalla avataan uhrin kokemaa häpeää, eristyneisyyden tunnetta ja sitä, miten vaikeaa on pyytää apua, asettua autettavaksi. Romaanissa kaikki ympärillä jollain tavalla tietävät tilanteen, mutta kukaan ei suoraan puutu siihen. Lopulta tilanne helpottuu kanssaihmisten avulla. Näin onnellisimmillaan käy myös todellisessa elämässä. On vaikeaa, jollei mahdotonta yksin auttaa itseään.    

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toiminnassa nostetaan kaltoinkohtelua kokeneiden avun ja tuen tarve päivänvaloon. Kaltoinkohtelu syrjäyttää, ja sen taustalla on usein syrjäytymisen kokemuksia. Myös auttajilla on huolena se, että he pahentaisivat tilannetta omalla toiminnallaan. Se ei kuitenkaan saa estää sitä, että kaltoinkohtelua kokeneelle tarjotaan apua tarvittaessa moneenkin kertaan. 

Iäkkäitä on noin viidennes koko väestöstä. Nyt on aika ottaa heidän kokemansa kaltoinkohtelu vakavasti ja tarjota siihen yhteiskunnan taholta riittävästi tukea. On koulutettava eri alojen ammattilaisia tunnistamaan kaltoinkohtelua kokeneita. Heille tarvitaan myös turvapaikkoja sekä kuntoutusta. Vastuu on hyvinvointialueilla, mutta myös valtion on varmistettava, että näitä sosiaali- ja terveydenhuoltoon kuuluvia palveluja tarjotaan koko maassa. Hyvinvointialueiden palveluissa on myös varmistettava yhteistyön jatkuminen järjestöjen kanssa, jotta iäkkäät kaltoinkohtelua kokeneet tunnistetaan ja heitä voidaan auttaa.

Vaikea ongelmavyyhti on paljon apua tarvitsevien iäkkäiden kaltoinkohtelu sosiaali- ja terveyspalveluissa. Se on raaimmillaan henkilön jättämistä ilman välttämätöntä apua ja hoitoa. Iäkkäitä henkilöitä on kuollut koteihinsa tai saanut vakavia vammoja tästä syystä viime vuonnakin. Tällaisten tapahtumien taustalla voi olla se, että iäkkäiden palveluihin on varattu liian vähän resursseja. Näissä tilanteissa päättäjien on tunnistettava lakisääteinen vastuunsa ja lisättävä resursseja vastaamaan asiakkaiden hoidon tarvetta. Lainsäädäntöä onkin kiristetty säätämällä sote-palveluissa työskenteleville ilmoitusvelvollisuus, jos he havaitsevat asiakkaaseen tai potilaaseen kohdistuvaa kaltoinkohtelua tai sen uhkaa.

Näen myös välttämättömäksi sen, että järjestöjen rahoituksesta päättävät tahot turvaavat järjestöjen tukitoiminnan kaltoinkohtelua kokeneille iäkkäille. Järjestöt pystyvät myös järjestämään monille tärkeää vertaistukea. Iäkkäiden kohdalla kaltoinkohtelu on voinut olla osa koko elämänkulkua ilman, että sen kokijalla on ollut edes sanoja kuvata ja tunnistaa kokemuksiaan, saati sitten keinoja ja voimia muuttaa tilannetta. ”Ilman teitä olisin eksynyt”, totesi yksi oululaisten iäkkäiden kaltoinkohtelua kokeneiden ryhmään osallistumisesta. 

Kaltoinkohtelua kokeneiden iäkkäiden hyvinvoinnin turvaaminen on välttämätöntä. Kaltoinkohtelulla kyseenalaistetaan ihmisarvoa ja rikotaan keskinäinen luottamus. Se koskettaa ihmisen syvintä olemusta niin yksilönä kuin yhteisön jäsenenä. Kaltoinkohtelu jättää syvät jäljet, joiden kanssa ihminen joutuu elämään. Muilta saatava tuki ja kuuntelu on tässä erityisen tärkeää, sillä se rakentaa luottamusta muihin ihmisiin, kohentaa omanarvontuntoa ja yhdenvertaisuuden kokemusta.

Jokaisella on oikeus ihmisarvoiseen kohteluun eikä kenelläkään ole oikeutta sitä haastaa. On meidän kaikkien vastuulla tehdä joka päivä tekoja, jotta ihmisarvoinen kohtelu toteutuu.