Hyppää sisältöön

Iäkkäiden ihmisten syrjäytyminen digiyhteiskunnasta on ollut tiedossa pitkään – Vanhusasiavaltuutettu ehdottaa kolmea ratkaisua päättäjille yhdenvertaisuuden edistämiseksi

Julkaisuajankohta 20.10.2022 9.01

Digitaalisesta yhteiskunnasta syrjäytyminen koskettaa suurta osaa ikääntyneistä ihmisistä. Iäkkäiden kokemat vaikeudet digitaalisten palveluiden ja laitteiden käytössä ovat olleet jo pitkään tiedossa. Vanhusasiavaltuutettu esittää päättäjille kolmea ratkaisuehdotusta, joilla iäkkäiden yhdenvertaisuutta digiyhteiskunnassa voidaan lisätä.

Digitaalisten laitteiden ja palveluiden käytöstä on tehty kansalaistaito, jota ilman ei useissa arjen tilanteissa voi toimia. Jopa peruspalveluiden saaminen kasvokkain tai puhelimitse on tehty vaikeaksi. Tämä vaikeuttaa monen ikääntyneen ihmisen arkea ja osallisuutta yhteiskuntaan. Monen iäkkään kokemaan digisyrjäytymiseen etsitään ratkaisuja tänään 20.10. vanhusasiavaltuutetun tilaisuudessa.

– Suuri osa vanhusasiavaltuutetulle saapuvista kansalaisyhteydenotoista liittyy digitaalisten palvelujen aiheuttamiin vaikeuksiin, joiden vuoksi iäkkäät eivät pysty hoitamaan arkisiakaan asioita, joista selviytyivät ennen digiaikaa helposti. Digitaalinen syrjäytyminen on yksi syy sille, että iäkkäiden ihmisten yhdenvertaisuus ei yhteiskunnassamme toteudu, kertoo vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo.

Ratkaisuja iäkkäiden digiyhdenvertaisuuden lisäämiseksi

Palvelujen digitalisoiminen ja muiden asioimismahdollisuuksien vähentäminen on osa pitkäkestoista kehityskulkua, jossa digitaalisia palveluja käyttämättömien ihmisten yhdenvertaisuutta ja oikeuksia ei ole vanhusasiavaltuutetun näkemyksen mukaan riittävästi varmistettu valtakunnallisin toimin.

– Päättäjät eivät ole ottaneet riittävästi vastuuta siitä, että kaikki pystyisivät yhdenvertaisesti toimimaan digitalisoitavassa yhteiskunnassa. Digipalvelujen käyttö vaatii osaamisen lisäksi riittäviä taloudellisia resursseja, toimintakykyä sekä kielitaitoa, mitä monella iäkkäällä ei ole, Topo kertoo.

Vanhusasiavaltuutettu ehdottaa seuraavia ratkaisuja iäkkäiden yhdenvertaisuuden lisäämiseksi digitaalisessa yhteiskunnassa.

Säädetään kuntien velvollisuudesta koordinoida digitukea alueellaan 

Järjestöt ovat pitkään kantaneet päävastuun iäkkäiden digituen järjestämisestä vertaisohjaajien voimin. Myös kunnat ovat tarjonneet digitukea. Julkisissa palveluissa on velvoite opastaa omien digipalveluidensa käytössä, mutta ei antaa muuta digitukea.

Säätämällä kuntien velvollisuudesta koordinoida digitukea varmistetaan nykyistä paremmin se, että iäkkäille on tarjolla riittävästi tukea digitaalisten laitteiden ja palveluiden käyttöön jokaisessa kunnassa. Tarvitsemme enemmän osaavaa ja maksutonta digitukea, jonka piiriin löytää ja pääsee helposti.

Luodaan kansallisesti keskitetty asiointikanava niille, jotka eivät käytä digipalveluja

Asiointikanavan avulla turvataan tiedon saantia, helpotetaan itsenäistä asiointia, tuetaan vaikuttamismahdollisuuksia ja osallistumista niille, jotka eivät käytä sähköisiä palveluita. Asiointikanavan kautta voisi ilmoittaa, että ei käytä lainkaan digitaalisia välineitä ja palveluita, vaan tarvitsee puhelimitse, kasvokkain tai kirjeitse tehtävää asiointia. Kansallinen julkisena palveluna toteutettava asiointikanava on samalla osa kansallista kriisitilanteisiin varautumista.

Sähköistä asiointia selkeytetään toisen puolesta asioinnissa ja tuetussa asioinnissa

Tuettua asiointia ei juuri tunnisteta lainsäädännössä, vaikka arviolta kolmasosa iäkkäistä tarvitsee tukea sähköiseen asiointiin. He pystyvät päättämään asioistaan itse, mutta heillä on vaikeuksia digitaalisten laitteiden ja palveluiden teknisessä käytössä.

Toisen puolesta asioinnissa on lukuisia hankaluuksia ja epäselvyyksiä, jotka liittyvät esimerkiksi yksityisyyden suojaamiseen ja turvallisuuteen. Puolesta asiointi on aivan viime päiviin asti vaatinut usein sen, että apua tarvitseva käyttää sähköisen tunnistautumisen välineitä. Eri viranomaisten ja yksityisten tahojen puolesta asioinnin järjestämisessä on vaihtelevia käytäntöjä.

On mahdollistettava turvallinen tuettu asiointi sekä puolesta asiointi kaikille riippumatta siitä, onko apua tarvitsevalla sähköisen tunnistautumisen välineitä.

 

Vanhusasiavaltuutettu järjestää 20.10.2022 kello 13.00–16.00 tilaisuuden, jossa pohditaan konkreettisia ratkaisuja iäkkäiden yhdenvertaisuuteen digiyhteiskunnassa. Tilaisuutta voi seurata verkossa etäyhteydellä tämän linkin kautta. Tilaisuus tallennetaan myös myöhemmin katsottavaksi.

Tutustu tilaisuuden ohjelmaan vanhusasiavaltuutetun verkkosivuilla.

Tiedote