Eduskunta teki päätöksiä vanhusasiavaltuutetun eduskuntakertomuksen pohjalta: toimia vanhuspalvelujen ja päivätoiminnan vahvistamiseksi

Julkaisuajankohta 6.5.2025 9.33

Vanhusasiavaltuutetun eduskuntakertomuksen (2024) käsittely on päättynyt eduskunnassa. Eduskunnan ponnet edellyttävät muun muassa, että valtioneuvosto vahvistaa päivätoiminnan asemaa ja saatavuutta tarvittaessa myös säädösmuutoksin.

Eduskuntakertomuksen käsittelyn päätteeksi eduskunta hyväksyi sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaisen kannanoton. Kannanotossaan eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto: 

  1. Seuraa vanhuspalvelujen yhdenvertaista saatavuutta ja tarvittaessa ryhtyy toimiin palvelujen saatavuuden yhdenvertaisuuden edistämiseksi
  2. Selvittää ja selkiyttää kuntien ja hyvinvointialueiden vastuita päivätoiminnan toteuttamisessa ja vahvistaa päivätoiminnan asemaa ja saatavuutta tarvittaessa säädösmuutoksin
  3. Selvittää puolesta asiointia ja tuettua asiointia koskevia sääntelytarpeita ottaen huomioon ikääntyneiden henkilöiden tietoturvan ja tietosuojan.

Kertomukseen on koottu kokonaiskuva iäkkäiden asemasta Suomessa

Vanhusasiavaltuutetun kertomukseen eduskunnalle (PDF) on koottu yhteen kokonaiskuva iäkkäiden asemasta ja oikeuksien toteutumisesta Suomessa. Kertomus sisältää lukuisia suosituksia siitä, miten eduskunta päätöksillään voisi kohentaa ikääntyneiden tilannetta eri elämänalueilla.

Eduskuntakertomuksen keskeiset teemat koskevat ikääntyneiden yhdenvertaisuutta digitalisoituneessa yhteiskunnassa, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuutta, ikääntyneiden oikeutta välttämättömään toimeentuloon sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toimia.

Vanhusasiavaltuutettu antaa kertomuksen eduskunnalle kerran neljässä vuodessa.

Kertomusta käsiteltiin kolmessa valiokunnassa

Eduskunta käsitteli kertomusta sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, liikenne- ja viestintävaliokunnassa sekä työ- ja tasa-arvovaliokunnassa. Valiokunnissa kuultavina oli vanhusasiavaltuutetun lisäksi yhteensä 21 asiantuntijaa. Lausuntoja annettiin kaikkiaan 29. Käsittely ja lausunnot ovat luettavissa eduskunnan verkkosivuilla.

Moni lausunnonantaja tuki vanhusasiavaltuutetun näkemyksiä ja suosituksia. Lausunnoissa myös puntaroidaan mitä muutoksia tarvittaisiin, jotta esitetyt suositukset voisivat toteutua.

”Eduskuntakertomusta käsiteltäessä kansanedustajat kävivät varsin vilkasta keskustelua iäkkäiden asemasta ja oikeuksista sekä niihin liittyvistä ongelmista. Nyt seuraamme sitä, mitä toimia valtioneuvosto tekee kuntouttavan päivätoiminnan ja muiden iäkkäiden palveluiden saatavuuden parantamiseksi sekä tukea tarvitsevien ikääntyneiden asioinnin turvaamiseksi”, toteaa vanhusasiavaltuutettu Päivi Topo.

Uutiset