Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi terveydenhuoltolain ja asiakastietolain muuttamisesta
Vanhusasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, jonka lakisääteisenä tehtävänä on edistää ikääntyneiden asemaa ja heidän oikeuksiensa toteutumista. Osa tehtävää on seurata lainsäädännön kehittämistä ja toimeenpanoa sekä yhteiskunnallista päätöksentekoa ja arvioida niiden vaikutuksia ikääntyneisiin.
Vanhusasiavaltuutettu pitää kannatettavana painopisteen siirtämistä sosiaali- ja terveyspalveluissa kohti ennaltaehkäiseviä palveluita ja varhaisempaa tukea.
Ehdotetulla sääntelyllä on tarkoitus selventää ja täsmentää seulontoihin ja terveystarkastuksiin liittyvää potilastietojen käsittelyn kokonaisuutta. Hyvinvointialueilla olisi mahdollista potilastietoja analysoimalla havaita asukkaidensa varhaisia terveysongelmia ja tunnistaa potilaita, joiden hoito ei vastaa suosituksia.
Ikääntyneillä ja erityisesti kaikista vanhimmilla ikäluokilla on usein monia pitkäaikaissairauksia ja lääkityksiä. Heillä on myös kohonnut riski erilaisiin toimintakyvyn vajeisiin esimerkiksi sairaalahoidon, elintapojen tai sairauden vuoksi. He todennäköisesti hyötyisivät käytännöistä, joissa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset aktiivisesti tarjoaisivat kohdennettuja ennaltaehkäiseviä palveluita. Ikääntyneiden joukossa on myös paljon niitä, jotka eivät itse välttämättä osaa tai ymmärrä aktiivisesti hakeutua avun piiriin.
Koska muistisairaudet ovat yksi merkittävimpiä syitä sille, että iäkkäät ihmiset tarvitsevat päivittäisessä elämässään paljon apua ja tukea, on vanhusasiavaltuutetun näkökulmasta välttämätöntä tehdä kaikki voitava erityisesti näiden sairauksien riskien vähentämiseksi. Tutkimusnäyttöön perustuvalla FINGER-elintapaohjauksella voidaan ehkäistä toimintakyvyn laskua ja sairastavuutta sekä niihin liittyviä kustannuksia (esim. Wimo ym. 2023). Samalla pienenevät monien muiden kansansairauksien riskit.
Helsingissä 16.6.2025
Päivi Topo, vanhusasiavaltuutettu
Vilhelmiina Lehto-Niskala, erityisasiantuntija
Lähteet:
Wimo Anders, Handels Ron, Antikainen Riitta ym. Dementia prevention: The potential long-term cost-effectiveness of the FINGER prevention program. Alzheimer’s & Dementia. 2023; 19: 999–1008. DOI: 10.1002/alz.12698