Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi sosiaalihuoltolain, vanhuspalvelulain ja asiakasmaksulain muuttamisesta

Julkaisuajankohta 18.6.2025 13.31

Teknologia on osa tulevaisuuden vanhuspalveluita. Ikääntyneille on mahdollistettava teknologian tuomat hyödyt kuten muillekin ikäryhmille. Vanhusasiavaltuutettu kannattaakin teknologian hyödyntämissä ikääntyneiden hoidossa silloin, kun sillä voidaan tukea ikääntyneen arkea, toimintakykyä ja hyvinvointia huomioiden ikääntyneen itsemääräämisoikeus, perus- ja ihmisoikeudet.

Vanhusasiavaltuutetun päähuomiot lausuttavassa asiassa ovat seuraavat:

  • Teknologian määritelmää syytä tarkentaa
    • Teknologian määritelmää olisi hyvä täydentää ja ottaa siinä huomioon myös tällä hetkellä yleisessä käytössä olevat iäkkään ihmisen liikkumista ja muuta toimintaa rajoittavat teknologiat, kuten ihmisen tuoliin tai sänkyyn kiinnittävät tekniset välineet sekä hygieniahaalarit ja lähes jokaisessa yksikössä käytettävät ulko-ovien sähköiset lukitusjärjestelmät. Näiden käytöstä iäkkäiden hoidossa puuttuu edelleen lainsäädäntö, joka turvaisi iäkkään asiakkaan oikeudet (ns. IMO-laki). Sen vuoksi on erittäin tärkeää, että nyt valmisteilla olevalla lainsäädännöllä ei lisätä rajoittavien teknologien käyttöä vaan turvataan se, että rajoittavan välineen käyttö on viimesijaisin keino iäkkään henkilön turvallisuuden ja muun hyvinvoinnin varmistamiseksi.

  • Ehdotettu 47 §: Asiakkaan suostumus ja itsemääräämisoikeus huomioitava teknologisten ratkaisujen käyttämistä koskevassa lainsäädännössä
    • Hallituksen esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaalihuoltolakia siten, että teknologisten ratkaisujen käyttäminen sosiaalihuollon palveluissa olisi mahdollista asiakkaan perusoikeuksia kunnioittaen ja yhdenvertaisesti koko maassa.

    • THL:n Vanhuspalveluiden tila -seurannassa havaittiin, että nykyisellään vanhuspalveluissa on hyvin kirjavia käytäntöjä siitä, kysytäänkö asiakkaalta tai asukkaalta suostumus teknologian käyttöön. Vanhusasiavaltuutettu on tuonut esille tarpeen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden ja potilaiden itsemääräämisoikeutta turvaavasta lainsäädännöstä. Itsemääräämisoikeuden edistämisestä tai rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa on tällä hetkellä niukasti lainsäädäntöä. Vanhusasiavaltuutettu näkee, että itsemääräämisoikeutta turvaava lainsäädäntö vahvistaisi myös tässä ehdotuksessa esitettyjen muutosten kuten asiakkaan suostumuksen ja turvallisuuden kysymysten arviointia ja toimeenpanoa.

  • Ehdotettu 48 §: Tekninen valvonta sosiaalihuollon yksiköissä
    • Hallituksen esityksessä sosiaalihuoltolakiin ehdotetaan lisättäväksi säännös teknisestä valvonnasta sosiaalihuollon toimintayksikössä. Teknologisia ratkaisuja hyödynnetään ja teknistä valvontaa toteutetaan jo nykyisellään, joten on kannatettavaa, että tarkoituksena on luoda säännöspohja, jolla turvataan yksilön perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

    • Vanhusasiavaltuutettu katsoo, että tekninen valvonta sosiaalihuollon toimintayksiköiden yleisissä tiloissa on perusteltua silloin, kun sillä voidaan parantaa asiakkaiden turvallisuutta, ennaltaehkäistä uhkaavia tilanteita ja parantaa henkilökunnan ajan kohdentamista asiakkaiden kohtaamiseen.

  • Teknologian huomioiminen asiakassuunnitelman laatimisessa
    • Esityksen mukaan teknologian mahdollisuudet vastata iäkkäiden asiakkaiden palvelutarpeisiin tulisi selvittää palvelutarpeiden arvioinnin yhteydessä. Koska teknologioita käytetään jo nykyisellään monipuolisesti, on perusteltua, että näistä käydään keskustelu jo palvelutarpeiden arvioinnin yhteydessä ja selvitetään ikääntyneen ihmisen ja hänen läheistensä kanta ja tarpeet näiden palveluiden osalta. Ikääntyneiden ympärivuorokautisen palveluasumisen ja kotihoidon asiakkaiden tilanteet ovat vaihtelevia ja vointi voi muuttua nopeastikin. On siis syytä huomioida, että tätä arviointia on päivitettävä riittävän usein.
    • Esityksessä todetaan, että hyödynnettävä teknologia ei edellytä erillistä suostumusta, sillä asiakkaan itsemääräämisoikeus ja osallistuminen toteutuvat jo voimassa olevan lain mukaan osana palvelutarpeen arviointia ja asiakassuunnitelman laatimista. Vanhusasiavaltuutettu on jo aikaisemmissa kannanotoissaan peräänkuuluttanut itsemääräämisoikeuden turvaavan lainsäädännön laatimista turvaamaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaiden ja potilaiden itsemääräämisoikeutta. Tällainen lainsäädäntö vahvistaisi myös tämän esityksen tulkintoja vanhuspalveluiden asiakkaiden itsemääräämisoikeudesta.
  • Asiakasmaksulain 10e §: Asiakasmaksun periminen turva-auttamispalvelusta osana kotihoitoa
    • Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annettua lakia ehdotetaan myös muutettavaksi. Laissa säädettäisiin asiakasmaksun perimisestä niissä tilanteissa, kun asiakkaan kiireelliseen avun tarpeeseen vastattaisiin käyttäen sosiaalihuoltolain 47 §:ssä tarkoitettua teknologista ratkaisua. Muutoksen tarkoituksena on mahdollistaa asiakasmaksun periminen turva-auttamispalvelun toteuttamisesta osana kotihoitoa.

    • Esityksessä todetaan näin toimittavan jo tällä hetkellä, joten muutos ei vaikuta asiakkaiden maksuihin. Iäkkäiden kannalta olennaista on se, että he saavat tiedon siitä mitä kotihoitoon kuuluu ja mitä kotihoidon eri osien kustannukset ovat heille itselleen.  

  • Teknologian huomioiminen ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituksessa
    • Koska teknologian ja teknisen valvonnan käyttöön ottamisella voidaan alentaa henkilöstömitoitusta 0,04 työntekijää asiakasta kohti, mutta ei kuitenkaan alittaa vaadittua 0,6 henkilöstömitoitusta, ehdotuksen tarpeenmukaisuus on kyseenalainen. 
    • Teknologiaa voidaan hyödyntää monipuolisesti, mutta lähtökohtaisesti henkilöstömitoituksen on perustuttava asiakkaiden tarpeisiin. Mikäli teknologialla voidaan vastata osaan asiakkaiden tarpeista ja näin ollen pienentää henkilöstömitoitusta, on kyseenalaista miksi tähän pitäisi luoda keinotekoinen raja. Vanhusasiavaltuutettu ei kannata vähimmäishenkilöstömitoituksen alentamista teknologioiden avulla.

  • Lopuksi
    • Esityksen säästöpotentiaalia arvioitaessa ei ole huomioitu kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoivan asukkaiden kasvavia palvelutarpeita. Vanhuspalveluiden piiriin pääsevillä ikääntyneillä on viime aikoina ollut aiempaa heikentyneempi kognitiivinen ja sosiaalinen toimintakyky (Aaltonen ym. 2025). Ympärivuorokautisen hoivan asukkaiden ollessa yhä heikompikuntoisia, ei voida olettaa, että henkilöstömäärää voidaan merkittävästi alentaa, vaan teknologian tuomat hyödyt voivat myös kuittaantua kasvavilla palvelutarpeilla ilman vaikutusta henkilöstömitoitukseen. Mikäli teknologian käyttö huomioidaan henkilöstömitoituksen laskemisessa, on varmistettava, että henkilöstömitoitus vastaa ensisijaisesti asiakkaiden palvelujen tarvetta. Mitoitusta voidaan teknologian avulla laskea ainoastaan sellaisissa tilanteissa, joissa asiakkaiden tarpeet sen aidosti mahdollistavat.

Lue vanhusasiavaltuutetun lausunto: Lausuntopyyntö luonnoksesta hallituksen esitykseksi sosiaalihuoltolain, vanhuspalvelulain ja asiakasmaksulain muuttamisesta (pdf)

Lausunto