Lausuntopyyntö hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi omaishoidon tuesta annetun lain ja perhehoitolain muuttamisesta

Julkaisuajankohta 2.7.2025 17.01

Vanhusasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, jonka lakisääteisenä tehtävänä on edistää ikääntyneiden asemaa ja heidän oikeuksiensa toteutumista. Osa tehtävää on seurata lainsäädännön kehittämistä ja toimeenpanoa sekä yhteiskunnallista päätöksentekoa ja arvioida niiden vaikutuksia ikääntyneisiin. 

Esityksen tavoitteena on, että omaishoidon hoitopalkkion vähimmäismäärä vastaisi nykyistä paremmin omaishoitotehtävän sitovuutta ja vaativuutta. Lisäksi esityksen tavoitteena on tukea toimeksiantosuhteisten perhehoitajien taloudellista tilannetta tilanteissa, joissa toimeksiantosopimus päättyy ennakoimattomasti.

Vanhusasiavaltuutettu on korostanut kertomuksessaan eduskunnalle 2024 omaishoitajien saaman tuen merkitystä. Kun julkisia palveluita supistetaan, ja niihin pääsyn kriteereitä tiukennetaan, omaisten taakka lisääntyy. Vuonna 2024 Suomessa oli yli 51 000 omaishoitajaa. Noin puolet hoidettavista oli 75 vuotta täyttäneitä, ja lähes 60 prosenttia omaishoitajista oli itsekin yli 65-vuotiaita. (Sotkanet 2025)

Ikääntyneiden omaishoidon sopimusten määrässä on viime vuosina ollut laskua, joskin hyvinvointialueuudistus on auttanut tasaamaan alueiden välisiä eroja (Ilmarinen ym. 2024). Kuten hallituksen esityksessäkin kuvataan, laki omaishoidon tuesta toteutuu kuitenkin eri tavoin hyvinvointialueilla. 

Vanhusasiavaltuutettu kannattaa omaishoidon tuen vähimmäispalkkion korottamista. Koska osa hyvinvointialueista on maksanut vähimmäispalkkiota ja osa vapaaehtoisesti tätä suurempaa palkkiota, tasaisi esitys omaishoitajien tilannetta hyvinvointialueiden välillä. Vähimmäispalkkioiden nostamisen ja hyvinvointialueiden heikon taloudellisen tilanteen vuoksi on kuitenkin vaarana, että omaishoitosopimuksia solmitaan yhä harvemman kanssa. Siksi on edelleen tärkeä seurata omaishoidon ja omaishoitajien asemaa ja tilannetta. 

 

Helsingissä 1.7.2025

Vilhelmiina Lehto-Niskala, erityisasiantuntija
Vanhusasiavaltuutetun toimisto

 

Lähteet 
Sotkanet.fi 2025. Tilasto- ja indikaattoripankki, THL.
Ilmarinen ym. 2024. Sopimusomaishoidon tilannekuva 2024 : Hyvinvointialueiden myöntämisperusteet, toimintakäytänteet ja omaishoidon tuen menot. THL työpaperi 53/2024.

Lausunto