Lausunto uuden vammaispalvelulain soveltamisalan tarkentamisesta

Vanhusasiavaltuutettu on itsenäinen ja riippumaton viranomainen, jonka lakisääteisenä tehtävänä on edistää ikääntyneiden oikeuksien toteutumista. Osa tätä tehtävää on seurata lainsäädännön kehittämistä ja toimeenpanoa sekä yhteiskunnallista päätöksentekoa sekä arvioida niiden vaikutuksia ikääntyneisiin. Vanhusasiavaltuutettu tarkastelee vammaispalvelulakia ikääntyvien, vammaispalveluita tarvitsevien ihmisten näkökulmasta.

Kun edellisellä hallituskaudella uudistettua vammaispalvelulakia koskevaa hallituksen esitystä käsiteltiin eduskunnassa sen soveltamisalaa arvioi perustuslakivaliokokunta. Perustuslakivaliokunnan arvion perusteella hallituksen esityksestä poistettiin eduskuntakäsittelyssä lakiehdotuksen 2 § mukaisen soveltamisalaa koskeva kohta ”avun, tuen tai huolenpidon tarve johtuu pääasiassa muusta kuin iäkkäänä alkaneesta ja tyypillisesti iäkkäillä henkilöillä esiintyvästä sairaudesta tai yleisestä vanhuudesta johtuvasta rappeutumisesta taikka heikkoudesta” eli nk. ikääntymisrajaus.

Vanhusasiavaltuutettu pitää erittäin tärkeänä sitä, että perustuslakivaliokunnan kielteistä kantaa ”ikääntymisrajaukseen” noudatetaan vammaispalvelulain jatkovalmistelussa. Se ei ole ristiriidassa nyt esitettyjen lain soveltamisalan tarkentamista koskevien tavoitteiden kanssa. Vammaispalvelulaki erillislakina suojaa tavanomaista selvästi heikommassa asemassa olevien henkilöiden perusoikeuksien toteutumista. Sen vuoksi pyrkimykset, joiden tavoitteena on supistaa heidän vammaispalvelujen saantiaan eivät ole kannatettavia. Vammaispalvelut ovat niitä saaville henkilöille välttämätön tuki jokapäiväisen elämän sujumiseksi ja yhdenvertaisen toimijuuden toteuttamiseksi.

Korkea ikä ei voi olla peruste evätä tarpeellista vammaispalvelua. Tavanomaiseen ikääntymiseen ei kuulu sellainen toimintakyvyn vakava heikentyminen, joka oikeuttaisi vammaispalveluiden saantiin. Sen sijaan osa iäkkäistä ihmisistä vammautuu tapaturmaisesti tai vaikean sairauden vuoksi ja osa on elänyt jo vuosikymmeniä tai koko elämänsä näiden vammojen kanssa. Kaikkien vammaispalveluita tarvitsevien ikääntyneiden kohdalla tilanne on kuitenkin sama: he tarvitsevat vammaispalveluita auttamaan heitä mahdollisimman itsenäisessä elämässä kotona ja kodin ulkopuolella.

Palveluntarve ei iäkkäältä henkilöltä poistu, vaikka vammaispalvelua ei myönnetä. Vastaavia palveluita ei ole muualla lainsäädännössä. Palveluiden valikoima on usein selvästi suppeampi sosiaalihuoltolain mukaisissa palveluissa kuin vammaispalveluissa eikä vammaisen iäkkään henkilön tarpeisiin pystytä tällöin vastaamaan. Syyt vammaispalveluiden tarpeille ovat iäkkäillä yksilölliset. Eriarvoista kohtelua tapahtuu jo nyt iän perusteella. On esimerkiksi käytäntöjä siirtää iäkkäitä vammaisia henkilöitä vammaispalveluista sosiaalihuollon palveluihin.

Hyvinvointialueiden mahdollisuuksia rahoittaa ja järjestää palvelut tulee tukea. Iäkkäiden vammaisten henkilöiden kohdalla korostuu vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten palveluiden yhteensovittamisen tärkeys. Hyvinvointialueilla tarvitaan hyvää yhteistyötä vammaispalveluiden ja muiden sosiaalipalveluiden välillä, jotta asiakas saa tarvitsemansa palvelut mahdollisimman sujuvasti. Yhteistyön toteutumisesta ja vaikuttavuudesta asiakkaan näkökulmasta tarvitaan tietoa.

Vammaispalvelulain soveltamisalaa ja mahdollista muuta uudistamista on tarkasteltava myös tästä näkökulmasta ja varmistettava se, että ikääntyneet vammaiset henkilöt saavat heille välttämättömät palvelut.  

Helsingissä, 18.12.2023
Päivi Topo, vanhusasiavaltuutettu
Mia Niemi, asiantuntija