Hyppää sisältöön

Ikääntyneiden ihmisten perusoikeuksien toteutuminen edellyttää riittäviä resursseja palveluihin

Julkaisuajankohta 8.6.2023 14.47

Ikääntyneiden ihmisten perusoikeus saada tarvitsemaansa huolenpitoa ja hoitoa ei nykyisellään toteudu ja ikääntyneiden palveluita tarvitaan lisää. Ikääntyneiden perusoikeuksien näkökulmasta tarvitaan muun muassa enemmän vanhuspalveluita ja paremmin turvattu pääsy terveydenhuollon peruspalveluihin. Vanhusasiavaltuutettu painottaa, että ikääntyneiden ihmisten perusoikeuksien toteutuminen edellyttää riittäviä resursseja palveluihin.

Vanhusasiavaltuutettu on viime aikoina pitänyt puheenvuoroja puutteista ikääntyneiden ihmisten lakisääteisten oikeuksien toteutumisessa kotihoidossa ja ympärivuorokautisessa hoidossa.

Suomen Sosiaalioikeudellisen seuran ja Vanhusoikeuden asiantuntijoiden verkoston järjestämässä Vanhuusoikeusseminaarissa vanhusasiavaltuutettu puhui kotihoidon saatavuuden heikentymisestä. Vanhusasiavaltuutettu korosti sitä, että THL:n tietojen mukaan kotihoidon saatavuus on heikentynyt voimakkaasti ja sitä saavat vain ne, joilla tarvetta on erityisten paljon. Samoin ympärivuorokautisen palveluasumisen piirissä on aikaisempaa pienempi osuus ikääntyneistä. Tarve palveluille ei ole kuitenkaan vähentynyt. Ikääntyneiden perusoikeus saada tarvitsemaansa huolenpitoa ja hoitoa ei toteudu ja ikääntyneiden palveluita tarvitaan lisää.

Myös ikääntyneiden ihmisten itsemääräämisoikeuden toteutumista on vahvistettava. Tästä teemasta vanhusasiavaltuutettu oli keskustelemassa tutkimushanke JuRe:n järjestämässä demokratiakorjaamossa. Demokratiakorjaamossa vanhusasiavaltuutetun puheenvuoron aihe oli koronapandemian aikaiset rajoitustoimet hoivakodeissa. 

Valtuutettu totesi, että asukkaiden oikeutta liikkumiseen sekä perhe-elämään ja sosiaalisiin suhteisiin rajoitettiin erittäin voimakkaasti ja pitkään pandemian aikana. Itsemääräämisoikeutta koskevan lainsäädännön puuttuminen kokonaan ikääntyneiden palveluista heikensi hoivakotien asukkaiden asemaa poikkeustilanteessa. Itsemääräämisoikeutta koskeva lainsäädäntö tulisi vihdoin saada valmiiksi. Sen avulla voidaan tulevissa poikkeustilanteissa turvata kaikkein heikoimmassa tilanteessa olevien sosiaalipalveluiden asiakkaiden ja terveyspalveluiden potilaiden perusoikeuksien toteutumista.

Uutiset