Iäkkäiden kotihoidon alamäen on loputtava – suosituksia päättäjille
On perustuslain vastaista, että ikääntyneet ihmiset jäävät toistuvasti ilman tarvitsemiaan kotihoidon palveluja. Vanhusasiavaltuutettu esittää ikäpolitiikkasuosituksessaan keinoja edistää kotihoitoa tarvitsevien iäkkäiden oikeuksien toteutumista.
Kotihoidon asiakasmäärät vähenevät siitä huolimatta, että iäkkäiden määrä on kasvanut. Myös ympärivuorokautisen hoivan saatavuutta on heikennetty. Kotihoitoa myönnetään entistä myöhäisemmässä vaiheessa, ja iäkkäät ihmiset asuvat kotona kotihoidon turvin usein aiempaa huonokuntoisempina.
Kotihoidon saatavuutta on välttämätöntä lisätä, jotta kotihoidon asiakkaille kyetään turvaamaan mahdollisuus elää ihmisarvoista elämää kodeissaan. Asianmukaisesti resursoitu ja organisoitu kotihoito auttaa myös hillitsemään yhteiskunnalle kalliimpien ja iäkkäälle raskaampien palveluiden tarvetta.
Vanhusasiavaltuutettu nostaa tuoreessa julkaisussaan esiin viisi toimenpidettä kotihoitoa tarvitsevien iäkkäiden oikeuksien vahvistamiseksi:
- Kotihoidon ja muita kotona asumista tukevien palveluiden saatavuutta on parannettava
- Iäkkäille sekä heidän läheisilleen on tarjottava selkeää neuvontaa ja ohjausta palveluista ja oikeuksista
- Kotihoidon ja tukipalveluiden asiakasmaksut on pidettävä kohtuullisina
- Kotihoidon asiakkaiden toimintakykyä on tuettava aktiivisesti
- Teknologisia ratkaisuja tulee tarjota niille iäkkäille, joille niistä on todellista hyötyä.
Julkaisu on osa valtuutetun uutta Ratkaisuja toimivaan ikäpolitiikkaan -julkaisusarjaa. Kukin sarjan julkaisuista käsittelee yhtä iäkkäiden kannalta ajankohtaista ja keskeistä teemaa. Teemasta kootaan tiivis tietopaketti ja esitetään konkreettisia ratkaisuja päätöksenteon tueksi. Kotihoito on ikääntyneiden palveluiden kivijalka, ja siksi se on valittu julkaisusarjan ensimmäiseksi teemaksi.
Tutustu julkaisuun: Vanhusasiavaltuutetun ratkaisuja kotihoidon saatavuuden parantamiseksi ja asiakkaiden oikeuksien vahvistamiseksi